Ehkä masentavin kokkauksen tunti ikinä! Luvassa oli jälkiruokia thaimaalaiseen tapaan: banaania kookosmaitokastikkeen kanssa ja kookosmaitoa ja riisiä mangon kanssa. Kaikki, mitä me saimme tunnilla tehdä, oli kuoria banaanit ja mikä haastavinta, tehdä banaaneihin myös viiltoja. Tämän jälkeen banaanit laitettiin lilluman kolmeen eri nesteeseen, joista lopulta kiehuvaan nesteeseen. Meille ei annettu lupaa koskea kuorinnan jälkeen hedelmään, ennen kuin se oli tarjoiluvadilla. Seitsemää opiskelijaa varten valmistettiin noin 50 banaania. Aika monta jäi syömättä.

Seuraavaksi olisimme olleet halukkaita kuorimaan ja pilkkomaan mangoja, mutta ei. Meidät passitettiin 45 minuutin tauolle ( jonka tinkasimme 15 minuuttiin, jotta pääsisimme aiemmin pois, mutta siitä huolimatta opettaja venytti tauon omiin mittoihinsa), siksi aikaa, kun riisi pehmenisi. Tämän jälkeen istuimme ja ihmettelimme, kun sekaan kaadettiin kookosmaitoa ja 900g sokeria. Mangoihin emme vieläkään saaneet koskea. Toinen opettaja (se, kumpi niistä puhui englantia ja totteli toisen thaimaalaista käskytystä) alkoi jaaritella meille Phuketin rannoista, sillä välin toinen (englantia kaksi sanaa osaava) ovelana kuori ja pilkkoi mangot. Ja kappas, siitä oli jälkiruoka valmis! Jos teen samaa riisimössöä joskus itse, laitan vain puoli desiä sokeria, niin makeaa se oli…

Tänään hurja huhu loppukokeesta varmistui. Sen lisäksi, että meillä on käytännön koe, meillä on myös kirjallinen koe. Jännityksellä odotan, mitä vaikeaa siinä pitää osata, vai tuleeko opettaja riuhtaisemaan kynän kädestäni ja vastaa puolestani.