Nyt loppu on lomailut ja laiskottelut! Turistina olo käy työstä. Vaihdoimme vuoden alussa mannerta ja lensimme Hongkongista San Franciscoon. Aasiassahan vain pääasiassa palloilimme, yritimme parhaamme mukaan välttää pahimmat turistipaikat ja keskityimme rentoutumiseen auringon alla. Karu turistin arki iski täysillä kasvoja vasten Amerikan ihmemaassa: nähtävää on niin paljon, että minuuttiaikataulu voi joskus olla jopa paikallaan.

 
Pari ensimmäistä päivää meni mulla oikeastaan vähän ohi. Lentomatka olikin yllättävän pitkä ja aikaero niin rankka, että kärsin jetlagista noin kolme päivää. Onneksi meillä oli lentokentällä vastassa tulevat matkustuspartnerimme, Pasin koulukaverit Petu ja Johanna, sekä Johannan vietnamilainen ystävätär Thanh. Johanna ja Thanh ovat matkassamme Las Vegasiin saakka ( 13.1) ja Petu jatkaa niin pitkälle kuin mekin, eli New Yorkiin, josta vielä Johannan luokse Kanadaan, jossa hän ja Thanh ovat vaihto-opiskelemassa. Heillä oli meille varattuna hostellihuone ja suunniteltuna seuraavien päivien ohjelma.

Alkuun oli kuitenkin hoidettava muutama juokseva juttu. Mittari näytti jotain kummallisia faarenhaitteja, jotka myöhemmin paljastuivat noin kymmeneksi asteeksi ja minulla oli vain yhdet Hongkongista ostetut farkut eikä muita kenkiä kuin lenkkarit. Pipoa, pitkähihaista ja talvikenkiä oli edullisinta shoppailla outletmyymälöistä. Jotta noihin pääsisimme, oli vuokrattava auto. Samalla autolla voisi sitten tehdä sen, mitä varten tänne tulimmekin, mantereen halkiajon. Outletin kanssa samassa saimme lyötyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Oli ajettava Golden Gate Bridgen yli. Onneksi en ollut ratissa (enkä kyllä aiokaan olla ennen tyhjiä aavikkoteitä, joissa voi törmätä vain kaktukseen), oli nimittäin melko komeat maisemat!

 
Alcatrazin vankila oli ensimmäinen oikea turistikohde, jättipaksulla pihvillä varustettu hampurilainen heti perään ja voi niitä katuja siinä kaupungissa. Jokaista voisi tuijotella tuntikausia. Paljon kävelyä vierottumista aasialaisesta ruuasta ja tulevan kuukauden valmistelua, aika hurahti siivillä. Viimeisenä aamuna ennen kaupungista poistumista koukkasimme vielä Muir Woodsin kansallispuiston kautta. Pikku hiljaa alkoi syntyä tunne, että nyt ollaan ihmemaassa, jossa kaikki on suurta, jopa puut!

 

San Franciscosta matka jatkui Yosemiten kansallispuistoa kohti. Majoitumme ihanassa mökissä (osa hostellia) vajaan tunnin ajomatkan päässä kansallispuistosta, jonne tie vei illan pimetessä ja teiden kukkuloiden välissä muuttuessa sumuisiksi. Seuraava päivä Yosemitella saikin koko porukan melko sanattomaksi: lumihuippuisia vuoria, upeita kallioita ja villieläimiä ja mitä korkeammalle tie nousi, sitä lumisemmaksi kävi maisema. Asteet olivat jo melkein nollassa ja tällä tytöllä sormet jäässä.

Petu, Johanna, Thanh ja minä Yosemitella

 

Tyttöjen aikataulu ei antanut periksi jäädä ihailemaan luontoa pidemmäksi aikaa, vaan starttasimme seuraavana aamuna auton kohti merenrantaa ja Coast Roadia sekä Los Angelesia. Ajomatkaa oli edessä 10 tuntia, mutta nähtävää niin paljon, että jaloittelutaukoja tuli väkisinkin muutaman tunnin välein. Paras näky oli elefanttihylkeet paistattelemassa auringonlaskussa. Rannalla köllötteli, ähisi ja örisi pari sataa hassunnäköistä köntystä, jotka rapsuttelivat itseään leuan alta ja paiskoivat hiekkaa toistensa päälle. Ja ne olivat valtavan kokoisia.

 

Viimein Los Angelesiin illan suussa. Nukkumiselle ei paljoa jäänyt aikaa, sillä seuraavana päivänä tapahtuisi se, mistä olen koko ikäni haaveillut, mutta minua ei sinne ole koskaan viety. Selityksenä se, että olen siellä jo kerran ollut, 22 vuotta sitten. Äiti sanoi, että silloinkin minulle heitettiin rätti päähän, että olisin hiljaa ja siksi huijasin ja sanoin, että olisin ensikertalainen ja sain hienon pinssin: Fist visit in Disneyland, where dreams come true.

 

Tapasin, Tikun ja Takun ja Mikki Hiiren, Hessun, Pluton, Nalle Puhin ja Tiikerin. Ihaan kanssa en ihan ehtinyt samaan kuvaan, kun sen piti mennä lepuuttamaan itseään. Mutta en ollut kamalan surullinen, olinhan Disneylandissa. Koko päivälle riitti näkemistä ja ihmeteltävää ja positiiviseksi yllätykseksi melkein mihinkään ei tarvinnut jonottaa 20 minuuttia kauempaa, taitaa olla joku off-kausi menossa. Hurjan kivaa oli!

 

Päivän jälkeen olin ihan puhki, mutta taaskaan ei tuhlattu aikaa liialle lepäilylle. Uusi päivä toi tullessaan uudet elokuvasankarit toisenlaisissa maisemissa. Universal Studiolla pääsimme Simposeneiden matkassa hullun hauskaan vuoristorataan ja kävin elämäni pelottavimmassa kauhutalossa. Ja mikä parasta, taisin saada Shrekiltä suukon!

Huomenna on viimeinen päivä tässä kaupungissa ja ei tarvitse tekemistä keksiä, vielä on näkemättä ne kaikki loput nähtävyydet. Sunnuntaina matka jatkuu kohti Las Vegasia, josta teemme päiväretken Grand Canyonille. Tytöt jäävät tälle tielle, ja meillä kai vielä loppukuukauden suunnitelmat melko auki. Ainakin ajamme melko eteläistä kautta, koska lämpimässä on kivempaa ja eikä tiet ole liukkaita. Lisäksi haluamme nähdä Texasissa maailman suurimmat t-luupihvit ja vastaan vyöryvät maailman lihavimmat ihmiset.

 

Mutta ensin jäämme nauttimaan tämän rannikon antimista ja ihmeistä, joille autoilu antaa aika mukavan mukavuusedun. Mihin tahansa voi mennä ja koska tahansa pysähtyä. Edessä taitaa olla upea Road Trip.