Niin se vain reissu päättynyt ja onnellisesti ollaan taas kotona. Kotimatka sujui mukavasti yölennolla, kone oli vajaa ja saatii jakaa neljän paikan rivi ihan keskenämme. Ihan pitkälleenkin pääsi.

Suomessa olo tuntuu taas ihanalle ja erityisesti kotona olo. Alivuokralaisten jäljiltä koti oli unelmakunnossa ja viikonloppu hurahtikin kamojen raahaamiseen kanakopista ja reissutavaroiden purkamiseen. Ja pakko taas ihmetellä, mistä sitä tavaraa on kertynyt. Reissulla tavaramäärä tuplaantui, tietenkin osittain sen takia, että Jenkeissä ei aivan pärjännyt samalla varustukselle kuin Coco Logo -saareella, mutta myös outletmyymälöillä oli osansa arvassa.

Reissusta voi sanoa, että onnistuttiin! Mitää erityistä lempikohdetta on vaikea määritellä kun parasta oli ylipäätään reissussa oleminen ja että sai mennä, minne nokka näytti. Säilyin myös koko reissun täysin terveenä, jopa ilman mahatautia, mutta tietenkin nyt kotiinpalatessa flunssa-aalto iski minuunkin. Paranemaan päin kuitenkin tässä mennään ja uudella tarmolla kohti kevään haasteita.

Kovasti en ole kalenteriin vielä täytetettä kerännyt, kun ei yliopistollakaan oikein kursseja ole minulle tarjolla, mutta katellaan. Ainakin aloitan reippaasti taas juoksemisen uusilla lenkkareilla. Syksyllä edessä häämöttää puolimaratonin maali.

Kanadasta en voi paljoa kertoa, niin tehokkaasti lomailtiin, että unohdettiin melkein käydä ulkona. Viikon tarkoitus olikin ladata akkuja ennen Suomeen paluuta ja arjen aloittamista. Aamuisin nukuimme pitkään (minun pitkään tarkoittaa jopa kello yhdeksää), keitimme aamupalaksi kaurapuuroa ja herkuttelimme ruisleivällä (paikallista Real-leipää). Sitten pitikin suunnitella, mitä herkku kotiruokaa kokkailemme, makaronilaatikkoa, lihapullia vai uunilohta. Jälkkäriksi tietysti lettuja. Ihanaa puuhastella pitkästä aikaa kotiaskareiden parissa ja syödä ihan tavan ruokaa.

Viikonloppuna vuokrasimme Johannan koululta sukset ja päräytimme takapihalta alkavalle hiihtoladulle. Puistossa ja metsässä kulkevista laduista sai koottua mukavan kuuden kilometrin lenkin, jonka hiihdimme kahtena päivänä. Kolmantenakin päivänä kovasti yritettiin, mutta edellisen illan tihkusade ja yöpakkanen olivat saaneet aikaan ikävästi jäisen ladun, eikä suksi pitänyt ylämäessä ja loivassakin alamäessä vauhti kiihtyi tuhanteen ja sataan. Ei siinä vauhdissa muuten mitään, mutta kun latu loppui sopivasti mäen alla ja mutkissakin urat olivat mitä olivat, niin peppumäeksihän se sitten meni.

Kanadan viikko hurahti nopeasti ja nyt nautimme taas New Yorkin sykkeestä. Eilen shoppailtiin villinä Calvin Kleinin alushousuja ja tänään pääsemme viimein Broadwaylle Maija Poppasta katsomaan. Niin, tämä on reissumme viimeinen päivä, huomenna lennetään sinisin siivin kotiin.

Raleigh on jo niin idässä, että tästä eteenpäin kulku käy enää kohti pohjoista. Jo Washingtonissa sai kaivaa esille toppatakin ja talvikengät, jotta tarkeni käppäillä morjestamaan maan uutta presidenttiä. Uuden päällikön lisäksi kävimme tervehtimässä kaikki vanhat harmaahapset Amerikan historiallisessa museossa sekä erilaisilla monumenteilla ja muistopatsailla. Washington on siitä mukava kaupunki, että kaikki museot ovat ilmaisia. Ja niitähän riitti, aika vain oli sen verran rajallinen ja museot niin valtavan kokoisia, että emme ehtineet käväistä historiamuseon lisäksi kuin kansallisarkistossa, luonnontieteellisessä ja holokaustimuseossa. Näiden jälkeen olinkin niin informaatioähkyssä, että ei tarvitse enää museoihin loppuvuonna mennä.

 

New York

 

 

 

Automatkan ei vielä pitänyt jäädä tähän, vaikka autonpalautuspäivä olikin seuraavana päivänä. Tarkoituksenamme oli jatkaa vuokraa viikolla ja ratsastaa valkoisella peurallamme vielä Kanadan puolelle. Vuokrausta ei kuitenkaan voitu pidentää kuin maksimissaan kaksi päivää (minkä syy, ei meille koskaan täysin valjennut, vuokraamotäti vain ilmoitti järjestelmän estävän vuokrauksen pidennystä). Uuden auton vuokraus taas olisi tullut kohtuuttoman kalliiksi, koska New Yorkista vuokratessa alle 25 joutuu maksamaan 50 dollaria ylimääräistä per päivä. Niinpä palautimme auton haikein mielin ja marssimme juna-asemalle lippuja varaamaan. Edessä on 11 tunnin junamatka New Yorkista Montrealiin, josta jollain keinolla Quebeciin.

Vapaudenpatsas

 

New Yorkissa lähes kaikki aika meni asioitten säätämiseen, sentään ehdimme jotain kivaakin tehdä. Tehtävälistalla olivat muun muassa herkullisen hampurilaisen syöminen, juustokakusta nauttiminen ja outlet-tavaratalossa shoppailu. Lisäksi pistäydyimme modernin taiteen museossa (niin, eivät jääneet museot sittenkään Washingtoniin, mutta kun kulmilla oltiin ja perjantain kunniaksi sisäänpääsy oli ilmainen, niin kulttuuripojojen toivossa menimme)ja ihailimme auringonlaskua vapaudenpatsaan siintäessä horisontissa. NHL-peliinkin ennätimme kaikesta tohinasta huolimatta. Islandersit vastaan Pantherit. Peli oli yhtä tylsä, kuin jääkiekkopelit yleensä, sen sijaan pelipaikalle ei ilman perhosia masussa menty. Ottelu pelattiin aivan korvessa Long Islandilla ja perille päästäkseen piti käyttää metroa, junaa ja bussia ja eräs paikallinen sai etenkin tuon junaosuuden kuulostamaan mielenkiintoiselta kaaokselta, jonka vain newyorkilaiset hallitsevat. Jotenkin miellä kuitenkin kävi hyvä tuuri ja pääsimme pelipaikalle ja saimme vielä liputkin. Parasta oli kuitenkin se Pasin lupaama Hot Dog.

Hot Dog loppui jo, koska mennään kotiin?

Vaikuttunut Aino Modernin taiteen museossa

****

Tällä hetkellä ihastelen jäätynyttä järveä jossain maan pohjoisosassa. Vähän väliä näkyy pilkkijöitä, joten olot ovat kovinkin kotoisat. Juna halkoo lumista maisemaa ja ulkoilma näyttää pelottavan kylmältä. Vielä muutama tunti, niin olemme perissä Kanadassa. Taas uusi maa ja uusi valuutta. Asumme Quebecissä ja Johannan luona ja emme meinaa tehdä mitään. Jos uskaltaudun ulos, niin ehkä suksien vuokraus voisi olla hauskaa. Kotona kun ei sitten kuitenkaan ole lunta. Lisäksi luvassa voi mahdollisesti olla traktorinrenkailla mäenlaskua.

Niin se vain matka meillä lähenee loppuaan, mutta kyllä tässä pikkuhiljaa on ruvennutkin kaipaamaan kotia ja ihan arkisia asioita kuten Salattuja Elämiä, Aamulehteä ja K-marketia, josta saa ruisleipää ja Oivariinia eikä hinnoista puutu veroja. Mutta nautitaan nyt ensin viimeiset pari viikkoa lomasta sekä uudet viimeiset päivät New Yorkista: luvassa on reissun viimeisen illan kunniaksi Broadwayn Disneyn musikaali Maija Poppanen.

 

Quebec 2.2.09

 

Ihanan luminen maisema, varmasti puolentoista metrin korkuiset kinokset! Tällaista talvisäätä en ole ihan hetkeen nähnytkään. Pääsimme turvallisesti Johannan luokse Johannan vuokraamalla autolla ja asumme nyt Johannan ja Petun kämpässä aivan vanhan kaupungin kupeessa. Ensimmäisen päivän jälkeen kaupunki tuntuu oikein mukavalta ja kauniilta. Ihmiset puhuvat ranskaa, josta minä en ymmärrä sanaakaan. Oudon tästä kaupungista tekee teiden kunnossapito, sen sijaan, että lumen annettaisi pakkautua tiehen pakkasella, tiet ovat täynnä loskaa. Teille levitetään kilo kaupalla suolaa, minkä takia autot, kengät ja housujen lahkeet ovat yltä päältä suolassa ja loskassa. Myös teillä kävely on suolaloskan takia hyvin raskasta. Mutta se ei nyt meitä haittaa, kun olemme kerta Kanadan lomalla, uunissa paistuvat aamuisen kaurapuuron jämistä tehdyt teeleivät ja Petu leipoo meille mustikkapiirakkaa.

 

 

Meitä on seurannut koko reissun mukavan aurinkoinen sää, mutta nyt kun auton nokka on taas kohti pohjoista, pääsi vilu yllättämään. Houstonista jatkoimme vielä suoraan itään New Orleansiin katsomaan NBA-peliä. Hornetit vastaan joku. Itse pelistä ei varsinaisesti jäänyt mitään mieleen, kun pelin ympärille oli rakennettu niin jättimäinen show. Ilotulitukset, kannustuskäskyt screenillä, jatkuvat esitykset, kuen pikkurumpalit, gosbelkuoro, taitokisat ja tanssitytot, pelitauoilla. Ja tietenkin kun Ameriikassa ollaan, myos yleiso kisaili screenin välityksellä lantionketkutuksen ja pussailun merkeissä. Muistaakseni Hornetit voitti pisteellä ja yleiso mylvi. Aikamoinen kokemus kaikesta huolimatta.

New Orleanssin hurrikaanin jalkeinen koyhyys jäi taakse ja me suunnistimme kohti Nashvillea historiallista maisemareittiä pitkin. Tienlaidassa aikaansa viettävät peurat toivat taas oman jännityksenä matkan tekoon etenkin pimeän tultua, niitä kun oli pikaisesti laskettuna noin kolmesataa. Lisäksi näimme jonkun opossumisikaa muistuttavan olion lyllertvän tien yli sekä ketun. Voi tätä kaupunkilaislapsen riemua!

Jäimme seuraavaksi yoksi Nashvillen lähellä sijaitsevaan Franklinin pikkukaupunkiin. Ajattelimme viettää autottoman päivän, kai sellainen nyt edes pikkukaupungissa on mahdollista. Mutta edes hotellin luota ei päässyt mihinkään ylittämättä monikaistaista moottoritietä. Olisittepa nähneet ne ilmeet  amerikkalaisten autoista, hyvä etteivät pysähtyneet kysymään, mikä meilläon hätänä. Kävi ilmi, että edes naapuriin ei pääse turvallisesti ilman autoa, sillä jalkakäytäviä on vain erittäin harvassa ja suojateitä vielä harvemmassa. Pikkukaupungissa kun ollaan, jossa jokaisella perheenjäsenellä on vähintään yksi auto. Illalla luovutimme ja lähdimme ostamaan toppavaatteita autolla.

Nashville osoittautui oikein mukavaksi ja siistiksi kantrimusiikkikaupungiksi. Teimme kävelyretken keskustassa ja tutustuimme paikallisiin patsaisiin ja sotamuistomerkkeihin. Lisäksi vietimme aasialaista teemapäivää ruuan suhteen: lounaaksi kiinalaista, joka oli parempaa kun kiinalainen ruoka Kiinassa ja päivälliseksi thaimaalaista, joka ei ollut läheskään niin hyvää kuin thaimaalainen ruoka Thaimaassa.

Tällähetkellä olemme saavuttaneet itärannikon aikavyohykkeen ja majailemme Raleghissa Pohjois-Carolinessa. Petun vaihtarikaveri Hongkongista asuu täällä ja asumme hänen perheensä luona. Mukavaa vaihtelua hostelleille, hotelleille ja motelleille..saati autossa yopymiselle. Toimme tuliaisiksi korvapuustitarvikkeita ja pyoräytimme eilen oikein makoisat nisut. Leivonnasta innostuneina väsäsimme vielä illalliseksi lihapullia. Hyvin meni kaupaksi kaksi kiloa jauhelihaa! Kuten kaikki Amerikassa, myos tämä talo on valtava ja tienkin lattioilla on vaaleat pehmeät kokolattiamatot. Kumma kyllä, mutta en ainakaan vielä ole sotkenut niitä. Lisäksi talossa on kaikki mahdolliset ostosteeveen kuntoluvälineet ja seinän kokoinen TV. Ei voi kuin pieni kaupunkilaistytto pyoritellä päätään.

Matka jatkuu maanantaina kohti Washingtonia ja New Yorkia, jossa edessä aurovuokraamosähläystä. Vuokraa pitäisi jatkaa viikolla ja saada siihen Kanadan talvisäähän kelpaavat renkaat alle. Pojat taitavat eniten odottaa 30.1 olevaa NHL-peliä..ja niin minäkin. Pasi lupasi tarjota HotDogin :).

 

Pasin blogista löytyy enemmän kuvitusta tarinoilleni:

http://pasipakarinen.spaces.live.com/