Saavuimme Las Vegasiin illan pimettyä, ja jo kaukaa kajastivat casinoiden räikeät valot. Myös hotellille oli helppo suunnistaa, sillä vaatimattomasti majoituimme kaupungin ja koko Mississippijoen  tämän puoleisen Amerikan korkeimpaan rakennukseen. Las Vegasista hotellihuoneen sai halvemmalla kuin sänkypaikan Los Angelesin hostellin kahdeksan hengen dormitorista, sillä hotellista kuin hotellista löytyy alakerrasta rahaa syöviä casinomasiineja. Itse pääsin uhkapelissä heittämällä voiton puolelle vaikka muutaman dollarin hedelmäpeleihin hävisinkin. Olin tyttö tarkkasilmäinen ja löysin casinon lattialta 20 dollaria.

 

Johannalle ja Thanhille Las Vegas on road trippimme viimeinen etappi ja viimeisen päivän kunniaksi lähdimme ihailemaan Grand Canyonia. Luonnonpuistolle matkaa olisi kertynyt edestakaisin yli kymmenen tuntia, joten tyydyimme läntiseen näköalapaikkaan, joka sijaitsee intiaanien reservaatissa reilun kahden tunnin ajomatkan päässä. Virhe. Maisemat matkan varrella jäivät ainoiksi maisemiksi, joita näimme. Intiaanit vaativat 43 dollarin pääsymaksua varsinaiselle näköalapaikalle ja rakentamalleen lasisillalle. Pääsylippu sisälsi kahdeksan mailin linja-autoajelun ja lasisillan näkemisen. Lasisillalle pääsystä olisi pitänyt pulittaa 30 dollaria lisää. Jätimme siis ihan periaatteesta väliin ja kuvasimme parkkipaikalta, mitä näimme. Sekin tultiin kieltämään. Ei jäänyt tästä vierailusta hyvä maku, joten muutaman päivän päästä matkalla Las Vegasista Phoenixiin pistäydyimme varsinaisella luonnonpuistoalueella ja ihailimme kymmenen mailia leveää kanjonia auringon laskiessa aavikon taakse.

 

Las Vegasin valot siis saivat jäädä taakse kolmen päivän valotykityksen jälkeen. Nyt meitä oli autossa enää kolme, joten tilaa riitti yllin kyllin takapenkillä loikoiluun. Tämä mahdollisti myös 20 tunnin yhtäsoittoisen ajelun Phoenixista (jossa emme tehneet muuta kuin nukuimme ja ostimme postimerkkejä) Texasin läpi Houstoniin. Päiväajelu sujui jo rutiinilla, mutta yöllä ei enää paljoa naurattanut. Ajoimme vuorotellen noin tunnin pätkissä takapenkin nukkuessa ja apukuskin varoitellessa peuroista. Ja niin olimme aamu seitsemältä 1200 mailin päässä uudessa betonikaupungissa. Maisemia tuolla välillä ei kuulemma ole, joten hyvä, että matka taittui pimeydessä, jota vain rekkojen valokiilat valaisivat.

 

Texasista saa kuulemma valtavan kokoisia T-luupihvejä ja nälkähän tässä jo alkoikin olla. Pihvipaikkaa ei tässä kaupungissa kauaa tarvinnut hakea ja nälissämme totesimme ensimmäisen vastaan tulevan olevan meitä varten. Pojat tilasivat puolenkilon pihvit, minä tyydyin vähän pienempään. Ruokaa odotellessamme tarjoilijat tanssivat kantria ja me popsimme maapähkinöitä. Ja kylläpä oli hyvää suussa sulavaa pihviä ja herkullisia uuniperunoita, jälkiruuaksi tietysti juustokakkua. Nams.

 

Automatkasta väsyneenä pihvi sai jäädä päivän ainoaksi aktiviteetiksi. Myös Tomtom navigaattorimme taisi olla väsynyt matkantekoon ja haluta takaisin motellille, kun ei suostunut neuvomaan reittiä Houstonin avaruuskeskukselle. Sekin jääköön seuraavaan päivään. Ilta kului mukavasti motellihuoneessa amerikkalaista unelmaa eläen eli tv-tuolissa (jossa on vipu!) telkkaria katsellen ja donitseja syöden.

Aavikolla sattuu ja tapahtuu. Onneksi pojilla on nätit sääret ja tytöillä hyvät hoksottimet.

 

On muuten varmasti olemassa sellainen salaliittoteoria, jossa pojat pakotetaan olemaan kamalan kiinnostuneita avaruudesta ja astronauteista ja tytöiltä kielletään koko juttu. Heurekakin on mielenkiintoisempi paikka kuin Houstonin avaruuskeskus.