Koulu loppuukin jo 14.11, eli kahden viikon kuluttua. Jotenkin aikataulumuutos ei yllättänyt, se on ihan normaalia täällä, että jokainen viikko tuo tullessaan uusia muutoksia, luentojen vaihdoksia ja tuntien peruutuksia. Ei siinä sinällään mitään ihmeellistä olekaan, kun kerta ollaan Thaimaassa, mutta tiedotuspuolen kanssa voisi olla petraamiseen varaa. Yleensä tuntien peruuntumisesta saadaan tietää noin hetki ennen tunnin alkua, sekin puskaradion kautta. Täällä yliopiston henkilökunta ei ilmeisesti ole kuullut sähköpostista, vaikka monesti olaankin yritetty vihajata, että jokainen meistä tarkistaa sähköpostinsa vähintään joka toinen päivä. Myöskään busineksen jenkkiopettajamme Mary ei tullut ajatelleeksi sähköistä viestintää, kun päätti yhtenä maanantaina, että peruuntuneet tunnit järjestetäänkin keskiviikkoiltana. Siinäpähän sitten ihmetteli, kun tunnille tuli vain murto-osa opiskelijoista. Ei tainnut puskaradiosta olla silläkään kertaa apua.


2031606.jpg

Meduusa


Koulun lopun aikaistumisen takia meillä on ennen Jenkkeihin lähtöä aikaa kuusi viikkoa valloittaa Kaakkois-Aasiaa. Matkasuunnitelmat ovat lähteneet välillä vähän käsistä ja mietimme ihan vakavissamme myös Japanissa käyntiä, mutta taidammekin nyt keskittyä vain päiväntasaajan ympäristön tutkimiseen. Näillä näkymin lähdemme jossain vaiheessa koulun loppumisen jälkeen Malesiaan, sieltä Indonesiaan Lake Toballe, sitten Singaporeen kieltotauluja ihmettelemään ja lopulta kolmeksi viikoksi Filippiinien rannoille löhöämään ja viimeistelemään rusketusta. Mutta suunnitelmat on suunnitelmia, katsotaan, mihin tämä reissu tästä suttaantuu.

********

Opiskelukaverini Jenna ja Elsi olivat täällä lomailemassa edellisen viikon ja olipa siinä sivussa itsekin mukava leikkiä vähän turistia. Kierrettiin Phuketin rantoja, otettiin aurinkoa, nautittiin hieronnoista ja Mai Taista. Koulua oli onneksi ihan olemattoman vähän ja ne vähäisetkin tunnit oli pääasiassa peruttu. Kokkaukseen tytöt tulivat mukaan, samoin hotellivierailulle yhteen Phuketin viiden tähden hotelliin, jossa meille luennoitiin hotelliyrittämisen strategioista. Perjantaina meillä oli koulun järjestämä vierailu ylelliseen spa-hoitolaan, jossa saimme edullisesti kahden tunnin thaihieronnan koulutetuilta hierojilta. Hintaan sisältyi myös porealtaassa polskimista ja buffetlounas. Porealtaaseen ei noin vain mentykään bikinit päällä vaan meille puettiin mymmelimekot ja ne päällä piti mennä ensin suihkuun ja sitten altaaseen. Syynä kaavuille oli se, että thaimaalaisilla naisilla ei ole bikineitä, koska he eivät ota aurinkoa. Siitäkin voi kyllä olla montaa mieltä.


2031422.jpg

Jenna, Elsi ja Minä poreilemassa.

Viikonlopuksi suunnattiin toistamiseen Krabille. Koska sää Phuketissa oli ollut koko viikon sateinen, oli odotukset aurinkoa kohtaan korkealla. Ja ihanuuksien ihanuus! Lauantaita lukuun ottamatta koko viikonloppu (sunnuntai ja maanantai) saatiin polttavia säteitä iholle. Muualla Etelä-Thaimaassa olikin sitten satanut kaatamalla vettä, jotta hyvä valinta tehtiin matkakohteen suhteen.

Sunnuntaina tehtiin seikkailuretki Railaybeachin kärjessä olevalle laguunille. Luulimme, että perille veisi siisti polku tai portaat, mutta mitä vielä. Polku kyllä kulki, mutta pystysuoraa seinää pitkin. Mekkopäällä lähdin kuitenkin urheasti Jennan kanssa yrittämään. Pojat huitelivat apinoiden tavoin köysiä pitkin ylös ja alas karstikallioreittiä, me vähän hitaammin perässä. Loppua kohti polku muuttui mutaiseksi ja pimeäksi viidakkokasvillisuuden estäessä auringon valon pääsyä maahan. Kiitos vain äiti valkoisista kengistä, ovat nyt ihan punaiset! Jennan kanssa oli pakko luovuttaa aivan viime metreillä. Reitti muuttui miinuskulmaisiksi kallioiksi ja mekko ja olkalaukku eivät tosiaan olleet parhaat mahdolliset kiipeilyvarusteet. Vuorten välistä kuitenkin näimme laguunin ja olipa kaunis näky. Pojat urhoollisesti jatkoivat loppuun asti ja palasivatkin onneksi takaisin hengissä. Valokuvista saimme sitten mekin ällistellä laguunia.

2031449.jpg

Kiipeilyretkellä

Tytöt lähtivät takaisin Suomeen, mutta Jaska jäi vielä viihdyttämään meitä kahdeksi viikoksi. Jaskalla on varavuode meidän olohuoneessa ja olen ristinyt Jaskan meille kotitontuksi, jonka tehtävä on aamuisin keittää pikakahvia. Hyvin on työnjako toiminut. Kumma kyllä, mutta pikakahviinkin alkaa tottua ja välillä se on jopa hyvää. Etenkin tällä viikolla, kun olen saanut kahvin kanssa natustella Fazerin sinistä, jonka kotitonttu toi jääkaappimme. Suomalaisia herkkuja on muutenkin piisannut näinä viikkoina. Elsi ja Jenna toivat täydennystä lese- ja pellavansiemenrouhevarastooni, sekä pari jättisäkkiä karkkia ja lisäksi Jaska toi ruisleipää. Pasin kaveri Johanna, joka tuli meitä moikkaamaan tänne vaihtopaikastaan Kanadasta, puolestaan ilahdutti meitä kanadalaisella ruisleivällä. Kaikesta päätellen meillä on täällä ihan ruuhkaksi asti kavereita kylässä. Mutta kiva vain!

2031432.jpg

Kotitonttu poistaa korallinpalasta Pasin kantapäästä

Nyt vielä yritän ahkeroida lujasti kaksi viikkoa. Jäljellä yksi busineksen ryhmätyö, yksi strategisen johtamisen ryhmätyön esitys ja tietysti lopputentit. Kiirettä piisaa, mutta sittenpä saa hyvällä omalla tunnolla nauttia lokoisista lomapäivistä aina helmikuun puoleen väliin saakka.

 

Niin, tosiaan, tullaankin kotiin ehkä vasta pari viikkoa myöhemmin, kun saatetaan siirtää lentoja ja pitää kahden viikon Kanadan loma ennen paluuta arkeen. Jos saisi vaikka kunnon esimakua talvesta!

2031419.jpg